Työmatkakulut väkisin samaan muottiin

Talouselämä-lehti uutisoi valtionvarainministeriön valmistelevan kaikessa hiljaisuudessa työmatkavähennysjärjestelmän radikaalia uudistamista. Matkavähennystä kaavaillaan muutettavaksi etäisyysperusteiseksi. Toisin sanoen sillä ei olisi enää merkitystä, onko julkisen liikenteen palveluja käytettävissä vai ei.

Kummallista tasapäistämistä, kun muutoin trendi on korvausten ja vähennysten entistä tarkempi kytkentä todellisiin kuluihin. Määritelläänkö seuraavaksi kotitalousvähennykseen vakiohinnat katto-, julkisivu- ja keittiöremonteille?

Hyvin harva pystyy työllistämään itsensä kotoa käsin tai olemaan täysin etätöissä. Ilman työtä taas leppoisaa Strömsö-idylliä ei ole kuin televisiossa. Kun harvaan asuttujen seutujen julkinen liikenne on vuosikymmenten saatossa ajettu alas, on yksityisauto monelle ainoa väline työmatkojen taittamiseen.

Ihmettelin jo autoilun verolinjauksista kirjoittaessani, kuinka vaikeaa ministeriössä on ymmärtää haja-asutusalueiden liikennehaasteita, kun itsellä raitiotievaunut kolistelevat ohi muutaman minuutin välein. Sama ymmärryksen taso näyttää olevan verohallinnon virastotalossa Pasilan aseman kyljessä. Pitäähän sitä maalaisia opettaa, kun eivät ymmärrä käyttää raitsikkaa, junaa tai bussia!

Nykyinen työmatkavähennysjärjestelmä on oikeudenmukainen, koska se ottaa huomioon käytettävissä olevat liikennevaihtoehdot. Miksi sitä pitää muuttaa? Siksikö, että saadaan yhdyskuntarakenne eheytettyä? Kuulostaahan se hienolta, mutta käytännössä se tarkoittaa syrjäseutujen autioittamista ja ihmisten pakkoahtamista kaupunkeihin. Sekö todella on tahotilamme?

Lähde- Talouselämä-lehti 32/2011

Blogistin vuosi

Viestitin-blogi täyttää näinä päivinä yhden vuoden. Tänä aikana sivustolla on käynyt tuhansittain lukijoita, parhaimmillaan yli 400 kävijää päivässä. Trendi on ollut vieläpä kasvamaan päin. Kiitos lukijoille!

Viestitin keskittyy pohtimaan artikkeleissaan ympäristöä kunnioittavan onnellisen arjen saloja. Sydäntäni lähellä on tämän mahdollistaminen energia- ja kustannustehokkaasti niin taajamissa kuin harvaankin asutuilla alueilla. Tämä edellyttää koko elämäntapamme näkemistä kokonaisuutena ja mm. liikenteen haasteiden huomioimista. Fyysinen vireys on puolestaan tärkeä henkisten voimavarojemme kasvualusta. Näistä palasista koostuu Viestititin-blogin maailmankuva, jonka haluan välittää myös jälkipolvilleni.

Seuraan hyvin vähän muita blogeja. Pääsyy tähän on, että koen harvan blogin lukemisen arvoiseksi. Varsinkin päiväkirja-tyyppiset blogit ovat minulle yhtä tyhjän kanssa. En kerta kaikkiaan jaksa kiinnostua siitä mitä arvon kanssabloggaajat ovat shoppailureissullaan löytäneet tai mitä heidän lemmikkinsä tänään syövät.

Sen sijaan ns. asiantuntijablogeja arvostan; hyviä esimerkkejä löytyy esim. sivun oikean reunan "näitä seuraan" -listalta. Myös monista harrastuksen ympärille syntyneistä leivonta-, käsityö- ja sisustusblogeista löytyy mitä mahtavampia tarinoita ja luomuksia.

Blogikirjoitusten yleistä uskottavuutta syö se, että netti on pullollaan hylättyjä blogeja. Joistakin vanhoista blogeista toki löytyy kiinnostavaa, syvällistä ja ajatontakin sisältöä, mutta niitä on harvassa. Hakukone vain turhauttaa lukijan ohjatessaan hänet houkuttavasti nimettyyn blogiin, joka kuitenkin on jäänyt ilman sisältöä kirjoittajan mielenkiinnon lopahdettua heti alkumetreillä.

Yksi osa-alue mitä haluaisin blogistina parantaa on vuorovaikutus lukijoiden kanssa. Tätä tavoitetta tukemaan ja osallistumisen kynnystä madaltamaan on Viestitin-blogille luotu oma Facebook-sivukin. Vaikuttaa voit myös esimerkiksi vastaamalla sivuston tuoreeseen kyselyyn blogin mielenkiintoisimmista aihealueista. Tervetuloa mukaan!

Pyörällä päästään

Viime syksynä kerroin taakse jääneen kesän parhaasta hetkestä, jonka koin pihasaunan verannalla ekaluokkalaisen poikani kertoessa syvällisiä ajatuksiaan. Jäin miettimään mikä olisi tämän kesän mieleenpainuvin muisto. Tällä kertaa sen taisi tarjota tyyni ja lämmin kesäilta polkupyörän selästä aistittuna.

Pyöräilin kuluneen kesän aikana paljon, ja hellekaudellakin tein lenkkini yleensä päiväsaikaan. Tuona heinäkuisena päivänä muuta ohjelmaa oli sen verran runsaasti, että ehdin pyörälenkille poikkeuksellisesti vasta illalla.

Itse asiassa lenkki olisi jäänyt kokonaan väliin, ellen olisi valmistautunut matkaan ottamalla pyörän ja varusteet auton perään jo aamulla kotoa lähtiessäni. Näin päädyinkin pyöräilenkille vaihteeksi itselleni oudoissa maisemissa, joskin reitin olin suunnitellut etukäteen netin karttapalvelun avulla.

Jätin autoni taajaman laidalle ja suuntasin pyöräni kohti ympäröivää maaseutua. Reilun 80 km:n pituinen reittini kulki kumpuilevassa maalaismaisemassa kylästä toiseen. Elettiin heinäntekoaikaa, ja peltoaukeiden poikki ajaessani nenääni tulvi milloin kuivumaan kaadetun heinän tuoksu, milloin saunojen piipuista vienosti leijuva savu. Ylittäessäni laaksoja erottavaa harjualuetta alhaalla siintävältä järveltä kuului kuikan huuto.

Illan hämärtyessä pelloilla alkoi näkyä levolle asettuvan karjan lisäksi muutakin elämää. Erään metsän reunassa jolkotteli kettu saalistamassa, ja valkohäntäpeuroja näin illan mittaan peräti viidellä eri pellolla. Sykettä nostattavin kokemus oli vauhdissa havaita lepakon tekevän tiukan väistöliikkeen reilun metrin päässä kasvoistani, liekö valkoinen kypäräni häirinnyt sen tutkasignaalin tulkintaa.

Reitin lopulla päädyin ison järven rantatielle. Pysähdyin varmistamaan mukaani tulostamastani kartasta, että olen oikealla reitillä. Samalla pidin pienen venyttelytauon ja nautin viimeisen evääksi ottamani myslipatukan. Aurinko alkoi olla jo horisontissa, kun kaksi kuumailmapalloa lipui äänettömästi tyynen järvenselän ylle. Tuo näky kruunasi matkani.

Autolle palatessani saatoin jälleen kerran todeta, kuinka fyysinen harjoitus voi olla henkisesti virkistävä. Se pyöräretki tarjosi elämyksiä kaikille aisteille.

Valottomat autot lisääntyvät

Huomiovalot tulivat uusissa autoissa pakollisiksi viime heinäkuussa. Tässä ei sinänsä ole suomalaisille mitään mullistavaa, koska ajo- tai huomiovalojen käyttö on meillä ollut valoisaankin aikaan jo pitkään pakollista. 1970- luvun lopulla keltaiset huomiovalot olivat oikea muoti-ilmiö. Itse asiassa uusi Euroopan laajuinen käytäntö on varsin tervetullut, koska ulkomailla liikkuessa on valoton auto monesti ollut aiheuttaa vaaratilanteita meille valopakkoon tottuneille.

Eurooppalaisesta näkökulmasta katsoen uudistuksessa onkin järkeä - liikenteen turvallisuutta lisätään energiatehokkaalla tavalla. Huomiovalojen energiankulutus kun on vain noin 20–30 prosenttia tavanomaisten ajovalojen kulutuksesta. Uusissa autoissa huomiovalot samoin kuin takavalot ovat lähes poikkeuksetta toteutettu LED-tekniikalla eli valodiodeilla, joiden energiankulutus on vieläkin pienempi.

LED valojen vähäisellä energiankulutuksella on myös kääntöpuoli, jota ei Brysselissä välttämättä ole tiedostettu. Koska LED ei kehitä lämpöä perinteisen valaisimen tapaan, huomiovalot eivät talviliikenteessä pysy lumesta puhtaana, vaan peittyvät helposti edellä ajavan auton nostamasta ja ajoviiman ahtamasta lumesta. Vielä todennäköisempää on takavalojen muurautuminen umpeen kuivalla lumisella tiellä. Näin teillämme alkaa liikkua käytännössä valottomia pommeja.

Uudistuksessa on muutenkin menty askel liian pitkälle, koska auton takavalojen ei enää edellytetä palavan päiväsaikaan. Onhan päivänselvää, että tämä lisää peräänajojen ja risteysonnettomuuksien riskiä. Joissakin autoissa takavalot syttyvät ajovalojen kanssa hämärän tullen, mutta tämä valaistusautomatiikka ei ole pakollinen. Näinollen ajo- ja takavalojen kytkentä liikenneolosuhteiden huonontuessa jää usein kuljettajan vastuulle ja voi siten unohtua.

Takavalojen kytkemättä jättämistä perustellaan jälleen kerran niiden energiankulutuksella. Mutta kuinka painava peruste se on jos toiseen vaakakuppiin pannaan liikenneturvallisuus?

Lähteet: Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi ja Euroopan Unionin tiedote IP/11/133.


Jos pidit tästä artikkelista, voit kiittää kertomalla siitä kavereillesi esimerkiksi Facebookin tai Twitterin kautta oheisten jakopainikkeiden avulla. Tai jätä kommentti, pidit sitten tai et. Kiitos!